maanantai 23. maaliskuuta 2009
14.3
Herätys klo 7.30 – apua!!!!!!!!! Metrolla Termiinille, junalla lentokentälle (juna lähti ajoissa!), aamiainen ja viimeiset ostokset. Ja lento kotiin!
13.3
Viimeinen päivä Roomassa! Nukuimme pitkään ja jätimme suosiolla hotellin croissant-aamiaisen väliin. Aamiainen Termiinillä, nunnalaskurin nollaus (alkupäivien saldo 81) ja sitten Pietarin kirkkoon. Nytkään Vatikaanissa ei ollut suurempaa ruuhkaa ja lyhyen turvatarkastukseen jonottamisen jälkeen pääsimme tutustumaan tähän roomalaiskatolisen kirkon keskeiseen paikkaan. Mahtipontista, suurta, valtavaa, raskasta barokkia, valtaa pursuavaa… miten sitä kuvaisikaan!
Alunperin olimme suunnitelleet viettää iltapäivän Villa Borghesen puistossa. Ilman kuitenkin yllättäen viiletessä muutimme suunnitelmia ja puiston sijaan kävimme tutustumassa Piazza Navonaan. Tämä pitkänomainen aukio on erilaisten taitelijoiden suosima paikka ja upeiden rakennusten ympäröimä. Eräässä niistä toimii nykyään Brasilian lähetystö.
Nautimme myöhäisen keittolounaan ja sitten hetkeksi hotellille. Viimeisenä iltana suuntasimme jälleen pittoreskiin Trastevereen, jonne kuljimme Rooman juutalaisalueen läpi ohittaen matkalla myös Rooman synagogan, jossa paavi oli tällä viikolla vieraillut.
Trasteveressä huomasi, että paikka oli paljon vilkkaampi näin perjantai-iltana kuin muina iltoina (varmaankin turistikaudella eroa ei paljoakaan ole, mutta meidän matkamme ajoittui aikaan juuri ennen varsinaisen turistisesongin alkua). Valitsimme ruokapaikaksi ravintolan, joka mainosti itseään lauseella: We are against war and turist menus. Paikka oli tupaten täynnä, paljon myös muita kuin turisteja, ja jouduimme hetken odottamaan vapaata pöytää. Odotus osoittautui kannattavaksi: ruoka oli todella hyvää! Juustolautanen (erilaisia juustoja, hunajaa ja mustaherukkahilloa), erinomainen pasta ja aivan ihan munakoiso-tomaattivuoka hyvän punaviinin ja herkullisen leivän kanssa tekivät kauppansa (ei tosin kokonaan, sillä silmä veti enemmän kuin vatsa!) Aivan ähkyinä matkasimme – turhia askeleita välttääksemme - raitiovaunulla, bussilla ja metrolla hotellille pakkaamaan ja nukkumaan.
Alunperin olimme suunnitelleet viettää iltapäivän Villa Borghesen puistossa. Ilman kuitenkin yllättäen viiletessä muutimme suunnitelmia ja puiston sijaan kävimme tutustumassa Piazza Navonaan. Tämä pitkänomainen aukio on erilaisten taitelijoiden suosima paikka ja upeiden rakennusten ympäröimä. Eräässä niistä toimii nykyään Brasilian lähetystö.
Nautimme myöhäisen keittolounaan ja sitten hetkeksi hotellille. Viimeisenä iltana suuntasimme jälleen pittoreskiin Trastevereen, jonne kuljimme Rooman juutalaisalueen läpi ohittaen matkalla myös Rooman synagogan, jossa paavi oli tällä viikolla vieraillut.
Trasteveressä huomasi, että paikka oli paljon vilkkaampi näin perjantai-iltana kuin muina iltoina (varmaankin turistikaudella eroa ei paljoakaan ole, mutta meidän matkamme ajoittui aikaan juuri ennen varsinaisen turistisesongin alkua). Valitsimme ruokapaikaksi ravintolan, joka mainosti itseään lauseella: We are against war and turist menus. Paikka oli tupaten täynnä, paljon myös muita kuin turisteja, ja jouduimme hetken odottamaan vapaata pöytää. Odotus osoittautui kannattavaksi: ruoka oli todella hyvää! Juustolautanen (erilaisia juustoja, hunajaa ja mustaherukkahilloa), erinomainen pasta ja aivan ihan munakoiso-tomaattivuoka hyvän punaviinin ja herkullisen leivän kanssa tekivät kauppansa (ei tosin kokonaan, sillä silmä veti enemmän kuin vatsa!) Aivan ähkyinä matkasimme – turhia askeleita välttääksemme - raitiovaunulla, bussilla ja metrolla hotellille pakkaamaan ja nukkumaan.
12.3
Torstain vierailukohteeksi valitsimme Trajanuksen kauppahallit, joissa Maijakaan ei ollut aiemmin käynyt. Turistioppaan mukaan kyseinen kauppahalli on ollut ensimmäinen todellinen ostoskeskus, josta on ollut saatavilla myös tuontituotteita, kuten silkkiä.
Lounaaksi nautimme pizzaa viehättävässä ravintolassa. Yhtäkkiä huomaisimme olevamme ainoat asiakkaat ja valotkin sammutettiin ravintolasta; ravintola oli sulkeutumassa auetakseen illalla uudestaan. . Henkilökunta odotti kuitenkin hiljaa ja meitä häiritsemättä, että nautimme jälkiruuaksi tilaamamme espressot ja vasta sitten meille tuotiin ystävällisesti lasku.
Lounaan jälkeen matkasimme metrolla ”kotipysäkillemme” Policlinicolle, mutta hotellin sijasta lähdimmekin kohti Santa Agnesin katakombeja. Olimme ainoat ihmiset päivän viimeisellä opaskierroksella katakombeihin, joihin turisteja ei päästetä kulkemaan yksinään. Elämänohjeiden lisäksi (äiteihin kannattaa ja voi aina luottaa, äidit ovat aina oikeassa, koska he näkevät asioita, joita lapset eivät vielä näe) saimme hyvän selostuksen katakombeista ja niihin liittyvistä uskomuksista ja tarinoista. Esim. kertomukset siitä, että kristityt olisivat käyttäneet katakombeja piiloutumispaikkoina tai salaisina kokoontumispaikkoina ei voi pitää paikkaansa, sillä mätänevien ruumiiden hajua on ollut niin kuvottava, että tällainen toiminta olisi ollut täysin mahdotonta. Tämänkin asian, niin kuin oikeastaan kaiken muunkin, mitä opas kertoi, oli tosin jo erinomainen Rooman oppaamme eli Maija kertonut istuessamme kirkon edustalla ennen sisälle menemistä.
Illalla kävimme syömässä Terminillä samassa paikassa, jossa olimme käyneet tuloiltanamme. Ruuaksi äidille pastaa ja pieniä simpukoita ja tyttärelle simpukoita – ja tällä kertaa myös Maija söi lautasensa tyhjäksi ja ensimmäisen kerran tilasimme myös jälkiruokaa!
Lounaaksi nautimme pizzaa viehättävässä ravintolassa. Yhtäkkiä huomaisimme olevamme ainoat asiakkaat ja valotkin sammutettiin ravintolasta; ravintola oli sulkeutumassa auetakseen illalla uudestaan. . Henkilökunta odotti kuitenkin hiljaa ja meitä häiritsemättä, että nautimme jälkiruuaksi tilaamamme espressot ja vasta sitten meille tuotiin ystävällisesti lasku.
Lounaan jälkeen matkasimme metrolla ”kotipysäkillemme” Policlinicolle, mutta hotellin sijasta lähdimmekin kohti Santa Agnesin katakombeja. Olimme ainoat ihmiset päivän viimeisellä opaskierroksella katakombeihin, joihin turisteja ei päästetä kulkemaan yksinään. Elämänohjeiden lisäksi (äiteihin kannattaa ja voi aina luottaa, äidit ovat aina oikeassa, koska he näkevät asioita, joita lapset eivät vielä näe) saimme hyvän selostuksen katakombeista ja niihin liittyvistä uskomuksista ja tarinoista. Esim. kertomukset siitä, että kristityt olisivat käyttäneet katakombeja piiloutumispaikkoina tai salaisina kokoontumispaikkoina ei voi pitää paikkaansa, sillä mätänevien ruumiiden hajua on ollut niin kuvottava, että tällainen toiminta olisi ollut täysin mahdotonta. Tämänkin asian, niin kuin oikeastaan kaiken muunkin, mitä opas kertoi, oli tosin jo erinomainen Rooman oppaamme eli Maija kertonut istuessamme kirkon edustalla ennen sisälle menemistä.
Illalla kävimme syömässä Terminillä samassa paikassa, jossa olimme käyneet tuloiltanamme. Ruuaksi äidille pastaa ja pieniä simpukoita ja tyttärelle simpukoita – ja tällä kertaa myös Maija söi lautasensa tyhjäksi ja ensimmäisen kerran tilasimme myös jälkiruokaa!
11.3
Keskiviikkoaamuna lähdimme hyvissä ajoin Vatikaanin museoihin. Terminiltä ostimme mukaamme eväitä ja varauduimme tälläkin tavoin siihen, että joudumme jonottamaan kauan päästäksemme Vatikaanin museoihin. Edellisellä kerrallahan Maija oli monta tuntia jonottanut sisäänpääsyä. Ihmetyksemme olikin suuri, kun Vatikaanin muurin vieressä ei luikerrellut turistijonoa ja pääsimme sisään ihan suoraan. Turvatarkastuksen jälkeen lippujen osto ja sitten Vatikaanin taideaarteiden pariin. Myös museotiloissa oli hyvin tilaa eikä sielläkään onneksi tarvinnut kulkea jonossa taideteokselta toiselle, vaan saimme rauhassa kuljeskella ja katsella niin Egyptin taidehelmiä kuin eurooppalaisten taiteilijoidenkin luomuksia. Sikstuksen kappeli oli vaikuttava upeine freskoineen, joiden maalaamiseen oli kulunut vuosia. Kattofreskojen tekeminen oli kuulemaa saanut Michelangelon kirjoittamaan epätoivoisia ja itsetuhoisiakin runoja, niin epätoivoiselta ja raskaalta työ oli ajoittain tuntunut. Kappelia edeltävässä karttahuoneessa tutkimme vanhoja karttoja, joista osassa myös Suomi oli jollain tapaa nähtävissä. Ja jälleen törmäsimme siihen, että meidät tunnistetaan helposti suomalaisiksi: vaaleat hiukset ja puhe, josta ei ymmärrä mitään toimivat taas tuntomerkkeinä.
Vatikaanin museoiden taidevyöry saa aikaan melkoisen taideähkyn eikä kaikkeen siellä esillä olevaan pysty yhdellä vierailulla perehtymän. Paljon jäi kunnolla näkemättä, joten seuraavillakin Rooman vierailuilla voi hyvin tulla vielä käymään myös Vatikaanin museoissa. Ennen museoista poistumisamme kirjoitimme vielä muutaman postikortin ja postitimme korttimme Vatikaanin postitoimistosta. Se kuulemma toimii paljon nopeammin kuin Italian posti, joten on odotettavissa, että kortitkin tulevat perille suht nopeasti. Vatikaanin museoiden jälkeen kävimme vielä Pietarin kirkon aukiolla ihastelemassa Berninin luomusta ja miettimässä, oliko kyseessä jokin erityinen roomalaiskatolisen kirkon päivä. Aukiolla oli nimittäin paljon erilaisia ryhmiä, jotka eivät olleet tavallisia turisteja. Pietarin kirkkoon päätimme tutustua jonain toisena päivänä.
Vatikaanin jälkeen oli kahvikupillisen paikka. Innokkaan tarjoilijan saattamana eksyimme erääseen xxx varrella olevaan kahvilaan, jossa huonon palvelun siivittämänä joimme kupilliset törkeän kallista kahvia meluisassa ja epämiellyttävässä ympäristössä. Kahvittelun lomassa luimme päivän vanhaa englanninkielistä sanomalehteä.
Vatikaanista kävelimme Hadrianuksen mausoleumille, joka tunnetaan myös Sant’Anglelon linnan nimellä. Vatikaanin ja linnan välille on rakennettu käytävä, jota myöten paavi on päässyt pakenemaan tarvittaessa Vatikaanista. Linnoituksen ylätasanteelta aukeni upeat näkymät ympäri auringossa kylpevää Roomaa: Pietarin kirkko, Villa Lante, (renessanssihuvila, jossa sijaitsee Suomen Rooman instituutti) presidentin linna, joka puolelle näkyvä kauhistus eli Viktor Emmanuelen muistomerkki jne.
Hadrianuksen mausoleumilta kävelimme Piazza di Spagnalle. Reittimme varrella oli toinen toistaan hienoimpia vaate- ja jalkineliikkeitä, mutta jätimme tällä kertaa shoppailun väliin, mikä oli meiltä shoppailtufriikeiltä todellinen suoritus (heh, heh!) Espanjalaisilla portailla istuimme hetken katsellen ihmisvilinää. Sitten lähdimme hotellille.
Illalla suunnistimme Colosseumille. Tarkoituksenamme oli mennä syömään siihen samaan paikkaan, jossa olimme edellisen päivänä nauttineet maukkaasta lounaasta ja eloisasta ravintolahenkilökunnasta. Paikka oli kuitenkin suljettu, joten menimme sen vieressä olevaan ravintolaan. Ruoka oli sielläkin maukasta. Söimme ihanaa salaattia, Maija nautti pienen mozzarella-alkupalan (vain 20g puhdasta juustoa, voi jösses) ja sitten nautimme jälleen hyvästä pastasta.
Vatikaanin museoiden taidevyöry saa aikaan melkoisen taideähkyn eikä kaikkeen siellä esillä olevaan pysty yhdellä vierailulla perehtymän. Paljon jäi kunnolla näkemättä, joten seuraavillakin Rooman vierailuilla voi hyvin tulla vielä käymään myös Vatikaanin museoissa. Ennen museoista poistumisamme kirjoitimme vielä muutaman postikortin ja postitimme korttimme Vatikaanin postitoimistosta. Se kuulemma toimii paljon nopeammin kuin Italian posti, joten on odotettavissa, että kortitkin tulevat perille suht nopeasti. Vatikaanin museoiden jälkeen kävimme vielä Pietarin kirkon aukiolla ihastelemassa Berninin luomusta ja miettimässä, oliko kyseessä jokin erityinen roomalaiskatolisen kirkon päivä. Aukiolla oli nimittäin paljon erilaisia ryhmiä, jotka eivät olleet tavallisia turisteja. Pietarin kirkkoon päätimme tutustua jonain toisena päivänä.
Vatikaanin jälkeen oli kahvikupillisen paikka. Innokkaan tarjoilijan saattamana eksyimme erääseen xxx varrella olevaan kahvilaan, jossa huonon palvelun siivittämänä joimme kupilliset törkeän kallista kahvia meluisassa ja epämiellyttävässä ympäristössä. Kahvittelun lomassa luimme päivän vanhaa englanninkielistä sanomalehteä.
Vatikaanista kävelimme Hadrianuksen mausoleumille, joka tunnetaan myös Sant’Anglelon linnan nimellä. Vatikaanin ja linnan välille on rakennettu käytävä, jota myöten paavi on päässyt pakenemaan tarvittaessa Vatikaanista. Linnoituksen ylätasanteelta aukeni upeat näkymät ympäri auringossa kylpevää Roomaa: Pietarin kirkko, Villa Lante, (renessanssihuvila, jossa sijaitsee Suomen Rooman instituutti) presidentin linna, joka puolelle näkyvä kauhistus eli Viktor Emmanuelen muistomerkki jne.
Hadrianuksen mausoleumilta kävelimme Piazza di Spagnalle. Reittimme varrella oli toinen toistaan hienoimpia vaate- ja jalkineliikkeitä, mutta jätimme tällä kertaa shoppailun väliin, mikä oli meiltä shoppailtufriikeiltä todellinen suoritus (heh, heh!) Espanjalaisilla portailla istuimme hetken katsellen ihmisvilinää. Sitten lähdimme hotellille.
Illalla suunnistimme Colosseumille. Tarkoituksenamme oli mennä syömään siihen samaan paikkaan, jossa olimme edellisen päivänä nauttineet maukkaasta lounaasta ja eloisasta ravintolahenkilökunnasta. Paikka oli kuitenkin suljettu, joten menimme sen vieressä olevaan ravintolaan. Ruoka oli sielläkin maukasta. Söimme ihanaa salaattia, Maija nautti pienen mozzarella-alkupalan (vain 20g puhdasta juustoa, voi jösses) ja sitten nautimme jälleen hyvästä pastasta.
10.3
Tiistaiaamuna hotellin vakioaamiaisen jälkeen (croissantteja joko suklaalla päällystettyinä ja sillä täytettyinä tai tomusokerilla päällystettyinä ja vaniljakastíkkeella täytettyinä!) lähdimme metrolla kohti Caracallan kylpylän raunioita (pysäkki Circo Massimo). Tämän mahtava kylpylärakennuksen, puutarhoineen yhteensä 11 hehtaaria, on täytynyt olla melkoinen paikka. Ihmisiä sinne on mahtunut kerrallaan yhtensä noin 1600 ja päivittäin siellä on parhaimmillaan kylpenyt noin 10.000 ihmistä (kertoo 400-luvulla elänyt kirjailija Olympodoros). Kylpylässä on ollut kylmävesialtaita ja haalean veden altaita, ulkoilma-allas, höyryhuoneita jne. Edellisten päivien lukuisten kävelykilometrien jäljiltä kipeytyneet jalkamme olisivat nekin nauttineet lämpimässä kylvyssä lillumisesta, mutta eipä meillä kahdella naisella olisi kylpylän toiminta-aikanakaan ollut sinne mitään asiaa, kylpylähän oli luonnollisesti tarkoitettu vain miehille – eikä heistäkään kaikille. Vain vapaat roomalaiset ovat saaneet nauttia kylpylän upeasta rakennuksesta, sen hienoista mosaiikeista ja pylväiköistä. Jouduimme siis lepuuttamaan jalkojamme ihanassa auringonpaisteessa istuen ja kylpyläalueen rauhasta nauttien, suurkaupungin äänien kuuluessa vaimeana taustalla.
Kylpylä rakennettiin vuosina 212-216 ja sen rakennutti keisari Caracalla. Rooman asukasluvun pienentyessä keskiajalla miljoonakaupungista parin tuhannen hengen kaupungiksi kylpylä jäi pikkuhiljaa käyttämättömäksi. 1900-luvulla se toimi pitkään teatterinäyttämönä, mutta tämä käyttö kulutti liiaksi rakenteita ja materiaaleja ja siitä luovuttiin v 1993.
Keisari Caracalla oli Severusten dynastian toinen keisari, Septimus Severuksen, keisarin, jonka ylevä riemukaari löytyy Forum Romanumilta, poika Lucius Septimus Bassianus Marcus Aurelius Antonius. Keisarista yleisesti käytetty nimitys Caracalla on tosiassa pilkkanimi seuraten hänen tavastaan käyttää gallialaista huppuviittaa, caracallaa. Keisari Septimus Severus korotti vuonna 197 9 – tai 11-vuotiaan poikansa kanssahallitsijakseen (tosiasiassa yhdessä veljensä Gaetan kanssa) ja tästä tuli keisari vuonna 211 (Gaeta jäi Caracallan murhanhimon jalkoihin vuonna 211 veljen murhatessa hänet myrkyllä). Caracalla on myös keisari kansalaisuuediktin, constitutio Antonianan takana, joka antoi Rooman kansalaisuuden jokaiselle imperiumin alueella asuvalle vapaalle miehelle (ja sai verorahat virtaamaan valtion kassaan). Caracalla murhattiin huhtikuussa 217 oman henkivartijansa toimesta ollessaan sotaretkellä Parthiassa.
Kylpylältä kuljimme FAO:n betonikolossin ohi Circo Maximukselle. Tästä mahtavasta 250 000 katselijan (keisari Trajanuksen aikaan) radasta ei ole enää jäljellä oikeastaan muuta kuin osin ruohottunut alue. Nurmikolla istuessaan voi kuitenkin mielessään kuvitella, miltä rata ja sitä ympäröivä Palatium-kukkula upeine palatseineen ja muine rakennuksineen ovat näyttäneet. Rata oli rakennettu siten, että taitavimpienkin ajureiden oli vaikea kaikissa kohdissa hallita täydessä vauhdissa kulkevia hevosiaan, mikä koitui sekä miesten että hevosten kohtaloksi.
Circus maximukselta lähdimme kohti Colosseumia kulkien ohi jo edelliseltä päivältä tutun Konstantiuksen riemukaaren. Ennen tähän yhteen Rooman tunnetuimmasta nähtävyyksistä tutustumista kävimme lounaalla Colosseumin lähellä aivan viehättävässä ruokapaikassa. Istuimme ulkona auringonpaisteessa tarjoilijoiden kantaessa kadulle lisää pöytiä uusien asiakkaiden saapuessa, nautimme hyvästä ruuasta (lasagnea, pastaa ja leipää) ja seurasimme tarjoilijan järjestämää showta lintujen ruokkimisineen ja laulujen esittämisineen.
Vuonna 69 Roomaa asettui hallitsemaan Flaviusten suku. Keisari Neron ja kolmen vuosina 68-69 hallinneiden keisareiden levottomien aikojen jälkeen Flaviukset saivat Imperiumin pikkuhiljaa kukoistamaan vuosina 69-96. Ensin valtaan nousi pitkän linjan hallintomies ja sotapäällikkö Titus Flavius Vespasianus, joka aloitti Neron käyttöön ottamien alueitten palauttamisen takaisin kansan käyttöön.
Vespasianus täytti Neron rakentaman tekojärven ja aloitti rakentamaan sen paikalle amfiteatteria, Amphiteatrum Caesariumia (Amphiteatrum Flaviumia), joka sai kansan suussa nimen Colosseum sen vieressä olleen Neron Kolossaalin mukaan. Hän ehti vihkiä keskeneräisen rakennuksen käyttöön vuonna 79, mutta hänen poikansa Titus vei rakennustyön loppuun ja uudet avajaiset pidettiin vuonna 80. Tituksen avajaisten näytännöissä surmattiin yli 500 eläintä ja tuhannet gladiaattorit taistelivat keskenään. Avajaiset kestivät 100 päivää.
Colosseumiin mahtui kerrallaan n. 50 00-70 000 katsojaa. Sen rakentamiseen käytettiin 100 000 kuutiometriä travertiinia ja kivien kiinnittämiseen n. 300 000 tonnia rautaa. Katsomo kohosi (ja kohoaa paikoin yhä) yli 50 metrin korkeuteen ja sen ulkomitat ovat 188 x 156 metriä ja areenan pinta-ala on 2591 neliömetriä. Katsomoihin oli 80 numeroitua sisäänkäyntiä ja istumapaikat järjestetty säätyjen mukaan. Alimmilla riveillä istuivat Vestan neitsyet sekä senaattorit ja tärkeimpien pappisvirkojen haltijat. Ylimmillä riveillä istuivat orjat ja heitä vielä ylempänä, jos mahdollista, naiset, joille, lukuun ottamatta Vestan neitsyitä, veristen näytäntöjen ei uskottu sopivan. Colosseum saatettiin myös kattaa kankain suojaan auringolta tai sateelta.
Amfiteatterin näytöksen saattoivat kestää monia päiviä. Yleensä ne aloitettiin villieläin näytöksillä, kuten venatioilla, jossa metsästettiin imperiumin eri laidoilta tuotuja eksoottisia eläimiä tai niiden annettiin taistella toisiaan vastaan. Venatio-näytösten jälkeen vuorossa olivat usein rikollisten teloitukset, jotka saatettiin antaa villieläinten tehtäväksi. Odotetuimpia näytöksiä olivat kuitenkin mies miestä vastaan käydyt gladiaattoritaistelut.
Ennen kuin Tituksen pikkuveli Domitianus rakennutti areenan maanalaiset tunnelit ja sellit, saatettiin se täyttää myös vedellä ja näin järjestää meritaisteluita, joissa gladiaattorit taistelivat toisiaan vastaan pienillä kaleereilla.
Colosseumilla ei tiettäväsi ole teloitettu kristittyjä uskonsa vuoksi, mutta silti se on nykyään kokonaisuudessaan marttyyreille omistettu kirkkorakennus. Keskiajalla traveniittia ja rautaa kuljetettiin ja ryöstettiin rakennusaineiksi ympäri kaupunkia – ja katsomoihin rakennettiin jopa asuintaloja sekä kirkko. Colosseumia alettiin suojella todenteolla vasta 1700-luvulla ja 1800-luvun alussa valmistuivat tukimuurit, jotka estävät rakennusta romahtamasta. Lisää rakenteita tarvitaan sillä Colosseumin alta kulkevan metrolinjan ja ohi kulkevan liikenteen tärinä murennuttaa sitä huimaa vauhtia.
Colosseumin jälkeen menimme vielä uudelleen käymään Forum Romanumilla. Pääsylippumme olivat kaksi päivää voimassa, joten piipahdimme viemään edellisenä päivänä unohtuneet kukat Caesarin temppelin puhujanlavalle (rostralle), jossa kansalaiset polttivat Caesarin sinne kuljetetun ruumiin. Tällä aitauksella reunustetulla paikalla on aina runsaasti kukkia.
Tämän jälkeen hyppäsimme Colosseumin metroasemalta metroon ja lähdimme hetkeksi huilaamaan hotellille. Illalla kävimme Trasteveressä syömässä jättikokoiset 4 euron pizzat sekä internet-kahvilassa lukemassa ja lähettämässä sähköposteja sekä katsomassa YLEn ja Hesarin uutisia – muutama päivä vain italiankielisten uutisten varassa tuntuu jättäneen melkoiseen uutispaitsioon! Nettikahvilasta pienoisen sadekuuron saattelemana takaisin hotellille ja nukkumaan!
Kylpylä rakennettiin vuosina 212-216 ja sen rakennutti keisari Caracalla. Rooman asukasluvun pienentyessä keskiajalla miljoonakaupungista parin tuhannen hengen kaupungiksi kylpylä jäi pikkuhiljaa käyttämättömäksi. 1900-luvulla se toimi pitkään teatterinäyttämönä, mutta tämä käyttö kulutti liiaksi rakenteita ja materiaaleja ja siitä luovuttiin v 1993.
Keisari Caracalla oli Severusten dynastian toinen keisari, Septimus Severuksen, keisarin, jonka ylevä riemukaari löytyy Forum Romanumilta, poika Lucius Septimus Bassianus Marcus Aurelius Antonius. Keisarista yleisesti käytetty nimitys Caracalla on tosiassa pilkkanimi seuraten hänen tavastaan käyttää gallialaista huppuviittaa, caracallaa. Keisari Septimus Severus korotti vuonna 197 9 – tai 11-vuotiaan poikansa kanssahallitsijakseen (tosiasiassa yhdessä veljensä Gaetan kanssa) ja tästä tuli keisari vuonna 211 (Gaeta jäi Caracallan murhanhimon jalkoihin vuonna 211 veljen murhatessa hänet myrkyllä). Caracalla on myös keisari kansalaisuuediktin, constitutio Antonianan takana, joka antoi Rooman kansalaisuuden jokaiselle imperiumin alueella asuvalle vapaalle miehelle (ja sai verorahat virtaamaan valtion kassaan). Caracalla murhattiin huhtikuussa 217 oman henkivartijansa toimesta ollessaan sotaretkellä Parthiassa.
Kylpylältä kuljimme FAO:n betonikolossin ohi Circo Maximukselle. Tästä mahtavasta 250 000 katselijan (keisari Trajanuksen aikaan) radasta ei ole enää jäljellä oikeastaan muuta kuin osin ruohottunut alue. Nurmikolla istuessaan voi kuitenkin mielessään kuvitella, miltä rata ja sitä ympäröivä Palatium-kukkula upeine palatseineen ja muine rakennuksineen ovat näyttäneet. Rata oli rakennettu siten, että taitavimpienkin ajureiden oli vaikea kaikissa kohdissa hallita täydessä vauhdissa kulkevia hevosiaan, mikä koitui sekä miesten että hevosten kohtaloksi.
Circus maximukselta lähdimme kohti Colosseumia kulkien ohi jo edelliseltä päivältä tutun Konstantiuksen riemukaaren. Ennen tähän yhteen Rooman tunnetuimmasta nähtävyyksistä tutustumista kävimme lounaalla Colosseumin lähellä aivan viehättävässä ruokapaikassa. Istuimme ulkona auringonpaisteessa tarjoilijoiden kantaessa kadulle lisää pöytiä uusien asiakkaiden saapuessa, nautimme hyvästä ruuasta (lasagnea, pastaa ja leipää) ja seurasimme tarjoilijan järjestämää showta lintujen ruokkimisineen ja laulujen esittämisineen.
Vuonna 69 Roomaa asettui hallitsemaan Flaviusten suku. Keisari Neron ja kolmen vuosina 68-69 hallinneiden keisareiden levottomien aikojen jälkeen Flaviukset saivat Imperiumin pikkuhiljaa kukoistamaan vuosina 69-96. Ensin valtaan nousi pitkän linjan hallintomies ja sotapäällikkö Titus Flavius Vespasianus, joka aloitti Neron käyttöön ottamien alueitten palauttamisen takaisin kansan käyttöön.
Vespasianus täytti Neron rakentaman tekojärven ja aloitti rakentamaan sen paikalle amfiteatteria, Amphiteatrum Caesariumia (Amphiteatrum Flaviumia), joka sai kansan suussa nimen Colosseum sen vieressä olleen Neron Kolossaalin mukaan. Hän ehti vihkiä keskeneräisen rakennuksen käyttöön vuonna 79, mutta hänen poikansa Titus vei rakennustyön loppuun ja uudet avajaiset pidettiin vuonna 80. Tituksen avajaisten näytännöissä surmattiin yli 500 eläintä ja tuhannet gladiaattorit taistelivat keskenään. Avajaiset kestivät 100 päivää.
Colosseumiin mahtui kerrallaan n. 50 00-70 000 katsojaa. Sen rakentamiseen käytettiin 100 000 kuutiometriä travertiinia ja kivien kiinnittämiseen n. 300 000 tonnia rautaa. Katsomo kohosi (ja kohoaa paikoin yhä) yli 50 metrin korkeuteen ja sen ulkomitat ovat 188 x 156 metriä ja areenan pinta-ala on 2591 neliömetriä. Katsomoihin oli 80 numeroitua sisäänkäyntiä ja istumapaikat järjestetty säätyjen mukaan. Alimmilla riveillä istuivat Vestan neitsyet sekä senaattorit ja tärkeimpien pappisvirkojen haltijat. Ylimmillä riveillä istuivat orjat ja heitä vielä ylempänä, jos mahdollista, naiset, joille, lukuun ottamatta Vestan neitsyitä, veristen näytäntöjen ei uskottu sopivan. Colosseum saatettiin myös kattaa kankain suojaan auringolta tai sateelta.
Amfiteatterin näytöksen saattoivat kestää monia päiviä. Yleensä ne aloitettiin villieläin näytöksillä, kuten venatioilla, jossa metsästettiin imperiumin eri laidoilta tuotuja eksoottisia eläimiä tai niiden annettiin taistella toisiaan vastaan. Venatio-näytösten jälkeen vuorossa olivat usein rikollisten teloitukset, jotka saatettiin antaa villieläinten tehtäväksi. Odotetuimpia näytöksiä olivat kuitenkin mies miestä vastaan käydyt gladiaattoritaistelut.
Ennen kuin Tituksen pikkuveli Domitianus rakennutti areenan maanalaiset tunnelit ja sellit, saatettiin se täyttää myös vedellä ja näin järjestää meritaisteluita, joissa gladiaattorit taistelivat toisiaan vastaan pienillä kaleereilla.
Colosseumilla ei tiettäväsi ole teloitettu kristittyjä uskonsa vuoksi, mutta silti se on nykyään kokonaisuudessaan marttyyreille omistettu kirkkorakennus. Keskiajalla traveniittia ja rautaa kuljetettiin ja ryöstettiin rakennusaineiksi ympäri kaupunkia – ja katsomoihin rakennettiin jopa asuintaloja sekä kirkko. Colosseumia alettiin suojella todenteolla vasta 1700-luvulla ja 1800-luvun alussa valmistuivat tukimuurit, jotka estävät rakennusta romahtamasta. Lisää rakenteita tarvitaan sillä Colosseumin alta kulkevan metrolinjan ja ohi kulkevan liikenteen tärinä murennuttaa sitä huimaa vauhtia.
Colosseumin jälkeen menimme vielä uudelleen käymään Forum Romanumilla. Pääsylippumme olivat kaksi päivää voimassa, joten piipahdimme viemään edellisenä päivänä unohtuneet kukat Caesarin temppelin puhujanlavalle (rostralle), jossa kansalaiset polttivat Caesarin sinne kuljetetun ruumiin. Tällä aitauksella reunustetulla paikalla on aina runsaasti kukkia.
Tämän jälkeen hyppäsimme Colosseumin metroasemalta metroon ja lähdimme hetkeksi huilaamaan hotellille. Illalla kävimme Trasteveressä syömässä jättikokoiset 4 euron pizzat sekä internet-kahvilassa lukemassa ja lähettämässä sähköposteja sekä katsomassa YLEn ja Hesarin uutisia – muutama päivä vain italiankielisten uutisten varassa tuntuu jättäneen melkoiseen uutispaitsioon! Nettikahvilasta pienoisen sadekuuron saattelemana takaisin hotellille ja nukkumaan!
tiistai 10. maaliskuuta 2009
Naistenpäivä Roomassa
Croisantti-aamiaisen jälkeen kävelimme Terminille, päärautatieasemalle, joka on saanut nimensä viereisestä Diolectianuksen kylpylästä (termi). Loputtomalta tuntuneen infopisteen metsästyksen jälkeen tajusimme pienten i-merkkien, jotka kansainvälisissä kartoissa tarkoittavat infoa, merkitsevän milloin mitäkin juna-aikataulua - ja päätimme suunnata ilman metrolippuja ja turistikarttaa kohti Forum Romanumia aikomuksenamme mennä Trasteveren kaupunginosaan kirpputoriostoksille. Eräänlaisen turistikartan saimme kuitenkin heti Terminin ulkopuolella Romiolta ”Madam I give you a discount, for others 19 euro, for you 17! Tour of Rome, by ticket from me!” Lupasimme harkita asiaa ja kävelimme tyytyväisinä pois pienen mittakaavoiltaan häränpyllyä heittävän kartan kanssa.
Kävelimme Terminiltä Via Cavouria pitkin kohti Via Fori Imperialia ohi Santa Maria Maggioren kirkon ja pysähdyimme ostamaan vastapoimittuja mandariineja. Via Fori Imperialilta jatkoimme kohti Piazza Veneziaa pysähtymättä ihmettelemään Forum Imperialin tai Forum Romanumin ihmeellisyyksiä aikomuksinamme palata forumeille myöhemmin iltapäivällä. Vietimme kammottavan tuokion Vittorio Emanuelen muistomerkillä Piazza Venezialla, ja muistin tarkalleen, miksi vihaan tuota joka puolelle Roomaa näkyvää tuntemattoman sotilaan muistomerkkiä. Vain italialaiset ja jenkit saavat aikaan paikalle täydellisesti sopimattomia, joka puolelle loistavia muistomerkkejä – ja vielä rakastavat niitä.
Kiersimme Capitolium-kukkulan ja ylitimme Tiberin Isola Tiberinan, kaupungin ainoan saaren kohdalta. Perimätieto kertoo saaren synnystä seuraavaa: Capitoliumin pohjoispuolen aukea, Mars-kenttä, oli pyhitetty Mars-jumalalle jo kuningas Tarquinius Superbuksen aikaan (535-510 eKr.). Tyrannimainen kuningas oli kuitenkin tehnyt kentästä viljapeltonsa. Kun kuningas karkotettiin ja pellon viimeinen sato leikattiin, ei viljaa laitettu aittoihin vaan heitettiin Tiberiin, sillä se oli jumalilta varastettua. Viljakasa tarttui kuitenkin hiekkaan ja siitä sai alkunsa saari, Isola Tiberina. Keskiajalla saarella toimi myös luostari.
Jatkoimme matkaa Tiberin vartta pohjoiseen ja ihailimme Ponte Rottoa, murtunutta siltaa, joka on jäännös Tiberin ensimmäisestä ylittäneestä sillasta, Pons Aemiliuksesta, joka rakennettiin alun perin jo 200-luvulla eKr, samoihin aikoihin kuin vanhaa kauppareittiä seuraileva Via Aurelia. Silta on ollut käytössä aina vuoteen 1598 saakka, jolloin sen kaupungin puoleinen pää romahti rajussa tulvassa, ja Trasteveren puoleinen pää purettiin 1800-luvun lopulla, kun Ponte Palatino rakennettiin.
Trastevere (trans Tevere, Tiberin toisella puolella) on vanha ja maalauksellinen kaupunginosa, joka henkii menneiden vuosisatojen elämää, vaikkakin työläiskaupunginosan proletariaattisuus ja maanläheisyys jää pikkuhiljaa turismin, muotivaateliikkeiden ja ravintoloiden varjoon. Trastevereläiset korostavat olevansa edelleen aitoja roomalaisia.
Suuntasimme pitkin Lungotevere Ripaa kohti Porta Portesea ja sen kuuluisaa sunnuntai-kirpputoria (mercato delle pulci), jonka kerrotaan saaneen alkunsa mustasta pörssistä. Sitä en ihmettele, sillä monen kilometrin pituinen katukauppiaiden suma tarjoaa niin aivan aitoja Luis Vuittonin laukkuja ja ”only special price for you ma’m” vatsatanssivaatteita. Porta Porteeseen tulevat niin Via Sannion torikauppiaat kuin mustan pörssin kauppiaat aina Napolista saakka myymään laadukkaita tuotteitaan ja pelkäämätön turistikin voi tehdä arvokkaita löytöjä tarjoamalla tuotteesta puolet pyydetystä hinnasta ja kävelemällä sitten pois. Kauppias kyllä juoksee mahdollisen asiakkaan perään. Me emme kuitenkaan ajautuneet shoppailun syövereihin vaan pääsimme torialueelta ulos mukanamme vain pienet espresso-keittimet ja parit korvakorut (niistäkin voi vain syyttää toista liveroolipelaavaa osapuolta).
Nälkäisinä päätimme etsiä arvoisemme ravintolan matkalla kohti Trasteveren sydäntä Santa Maria in Trasteveren kirkkoa. Matkan varrelle osui matkaoppaissakin kiitelty pizzeria Ivo (tästä tietämättöminä me kuitenkin astuimme sisään) ja täytimme itsemme munakoiso- ja Margherita pizzoilla ja talon punaviinillä. Olin ollut ravintolassa ennenkin äidinkielenopettajani kanssa, mikä muistui mieleeni vasta nähtyäni seinille kerätyt jalkapallojoukkueiden valokuvat.
Edelleen auringonpaisteessa löysimme tiemme s. Maria in Trasteverelle. Se on ensimmäisiä kristillisiä pyhäköitä, jonka perimätieto kertoo paavi Calixtuksen perustaneen 200-luvulla. Nykyinen kirkko on kuitenkin 1100-luvulta. Kirkon sisällä ovat henkeä nostattavat kultamosaiikit, jotka ovat peräisin taiteilija Pietro Cavallin taitavista käsistä, ja sen pylväskäytävään on kerätty 22 graniittipylvästä ympäri antiikkisia raunioita. 1700-luvulla kirkkoon lisättiin jo muodiltaan vanhentuneita barokkilisäyksiä ja portiikkiin (ulkoeteiseen) kiinnitettiin katakombeista varhaisten kristittyjen hautakirjoituksia.
Hiljalleen vaelsimme takaisin kohti toista päivän päämääräämme Forum Romanumia. Jätimme Trasteveren taaksemme ja ylitimme Tiberin silta Grabaldi Arenulaa pitkin ja jatkoimme etelään (läpi Rooman kuuluisan Geton) Forum Boariumia, jonka kohdalla oli Rooman vanha jokisatama ja jonne em. Pons Aemelius johti.
Forum Boariumilta löytyy myös kaksi yllättävän hyväkuntoista temppeliä. Portunuksen, jokisataman suojelusjumalan, temppeli saa kiittää hyvän arkkitehtinsa lisäksi säilymistään siitä, että se muutettiin jo 800-luvulla kirkoksi. Temppelistä näkyy hyvin, kuinka roomalaiset omaksuivat mm. Etruskien ja monien muiden italiaanisten kansojen tavan rakentaa pyhättöjä ja vain lisäsivät kreikkalaisia koristeita rakennelmiinsa. Siinä missä kreikkalaisten pyhäkköjen kattoja kannattelevat joka puolelta pylväskäytävät, roomalaiset kannattelivat kattoja cementum rakennelmilla ja lisäsivät kaksiriviset pylväiköt korsiteiksi pyhäkköjen sisäänkäynneille.
Vähän matkan päässä Portunuksen temppelistä on Hercules Victorin (Voittajan) pyörötemppeli. Hercules (kreikkalaisten Herakles, Zeuksen poika) on ollut muutenkin paljon läsnä tasavallan ajan Rooman forumilla, sillä hänen alttarinsa Ara Maxima, on löydetty myös temppelin viereisen kirkon s. Maria Cosmedinin alta. Kirkko itsessään on kaunis nähtävyys 100-luvulta – ja sen kirkonmenot vietetään edelleen bysanttilaisin menoin, ainoana katolisena kirkkona Roomassa. Harvat kuitenkaan, kuten emme mekään, ihailevat itse kirkkoa tai Ara Maximaa sen kellarissa. Kiinnostavammaksi nähtävyydeksi on muodostunut kirkon portiikkiin kiinnitetty viemärin kansi, johon on veistetty jokijumala Portunuksen kasvot. Tämä Bocca della Veritakseksi (totuuden suu) nimetty laatta katkaisee keskiaikaisen perimätiedon legendan mukaan valehtelijan sormet, mikäli hän erehtyy laittamaan kätensä sen suuhun. Nykypäivän pyhiinvaeltajien, turistien, suosikkikohteeksi Bocca della Veritán nosti elokuva Roman holiday.
Me jatkoimme totuuden suulta pyhiinvaellusmatkaamme pitkin Capitoliumin juurta kohti Forum Romanumia, kiipesimme Tabulariumin, Rooman valtionarkiston päälle, joka tosin on 1300-luvulta asti ollut Palazzo Senatorio, Rooman kaupungintalo. Ihailimme Michelangelon suunnittelemaa Piazza del Campidogliota, jonka taiteilija oli koristanut antiikin Rooman vallanpatsain, mm. Castorin ja Polluxin patsaat piazzalle johtavan portaikon yläpäässä sekä Amrcus Aureliuksen ratsastajapatsas keskellä aukiota. Ikäväksi yllätykseksi saimme kuitenkin huomata antiikin Rooman hallinnon keskuksen, Forum Romanumin sulkeutuneen jo (auki 9-16, liput 9/4,5€).
Lannistumattomina etsimme kahvilan, joka sattui olemaan Vespasianuksen rakennuttaman Rauhan temppelin päällä Via Cavourin ja Via Fori Imperialin risteyksessä. Sieltä löytyi myös ensimmäinen oikeasti toimiva Internet.
Forum Imperiali-hintaisten cappuccinojen jälkeen oli päiväunien aika. Suuntasimme Colosseumin metroasemalle ja käytännöllisinä kaupunkimatkaajina ostimme automaatista 7 päivän metroliput (á 16€), säästääksemme edes aavistuksen jalkapohjiamme. Päädyimme hotellille torkkumaan muutamaksi tunniksi.
Illallista päätimme syödä Fontana di Trevin läheisyydessä. Otimme metron Terminille ja vaihdoimme linjasta B linjaan A ja hyppäsimme pois Piazza Barberinilla. Aloin pikkuhiljaa saada kaupungin karttaa takaisin mieleeni ja suunnistaminen ilman opaskirjoja alkoi helpottua. Kävelimme Via del Tritonea pitkin Via Stamperian kulmaan asti, josta poikkesimme pikkukaduille ja löysimme tiemme maailman kuuluisimmalle suihkulähteelle.
Trevin suihkukaivo on yllättävän nuori nähtävyys Rooman mittapuulla. Se on Nicola Salvin suunnittelema, ja valmistui vasta vuonna 1762. Suihkukaivon kohdalle tosin päättyi aikoinaan Aqua Virgon akvedukti, joka valmistui 19 eKr. Fontana di Trein keskeisin hahmo on Neptunus, jonka kummallakin puolella on meren vastakkaisia luonteenpiirteitä esittävät tritonit merihevosineen (toisessa kerroksessa on huomattavissa myös reliefi tytöstä, risteysten Neitsyt Mariasta osoittamassa lähdettä josta vesi virtaa).
Olimme ajatelleet syödä jossain Trevin lähistöllä, mutta päätin johdattaa äidin kohti Piazza della Rotondalle ja katsoa vieläkö muistin lempireittini oikein. Valitsin Via Santa Vincenzon etelään, josta käännyimme pikkuruiselle Dell’Umiltalle, ja siitä taas Piazza d’ oratoriolta takaisin kohti etelää Via di Santa Maria in Vialle. Tässä taas käännyimme kauniille pikkukadulle Via Minghettille, jolta ylitimme Via Del Corson, yhden Rooman nykyisistä pääkaduista. Via Minghetti jatkuu Corson ylitettyään Via Montecantinina, jolta pääsee kätevästi Piazza di Sant’ Ignaziolle, jossa sijaitsee samalle miehelle, Ignazio Loyolalle omistettu kirkko.
Ignazio Loyola oli todellinen vastauskonpuhdistuksen ruumiillistuma, jesuiittajärjestön perustaja – ja kirkkokin sen mukainen. Sinne tosin emme päässeet nyt sisälle, olihan kello jo yli kahdeksan, mutta se on sisältä koristeltu jalokivillä, stukkotöillä, marmorilla ja kultauksilla. Kirkossa on myös yksi eurooppalaisen maalaustaiteen mestariteoksista: suunniteltu kupoli jäi rakentamatta, mutta sen tilalle maalattiin silmää harhauttava perspektiivimaalaus, joka saa aikaan harhan kupolista.
Sant’Ignaziolta jatkoimme Via Del Seminariota pitkin Piazza della Rotondalle, jota hallitsee temppeli Pantheon. Pysähdyimme syömään piazzan ja Via della Pastinin kulmaan ja yllätykseksemme pasta-annoksissa ei ollut lisänä Pantheon hintaa.
Piazza della Rotondaa hallitseva Pantheon on keisari Hadrianuksen 120-luvulla rakennuttama, vaikka temppelin rakennuspiirtokirjoitus kertookin meille seuraavaa: M(ARCUS) AGRIPPA, L(UCI) F(ILIUS), CO(N)S(UL) TERTIUM FECIT (Rakennutti Markus (Vipsanius) Agrippa, Luciuksen poika, kolmasti konsuli). Tämä kertoo vain Hadrianuksen vaatimattomuudesta, hän antoi hakata nimensä vain Trajanukselle rakentamaansa temppeliin. M Agrippa toki rakennutti ensimmäisen Pantheonin, mutta se mahtuisi nykyisen temppelin pylväikkö portiikkiin. Ensimmäisestä Pantheonista siirretyn piirtokirjoituksen alla on toinen: IMP(ERATOR) L(UCIUS) SEPTIMUS SEVERUS // IMP(ERATOR) M(ARCUS) AURELIUS ANTONIUS. Se kertoo Septimus Severuksen ja hänen poikansa Caracallan vuonna 202 teettämistä korjaustöistä.
Julkisivun päätykolmiossa on ollut seppeleen sisälle asetettu kotka, mutta tästä vallanmerkistä jäljellä ovat enää kiinnitysreiät. Harjakattoa kannattelevat 16 yhdestä kivestä veistettyä monoliittipylvästä, ja takimmaiset pylväsrivit reunustavat temppelin seinässä olevia syvennyksiä, joissa todennäköisesti on ollut Augustusta ja Agrippaa esittävät veistokset. Pylväitä on korjattu useaan otteeseen, eivätkä kaikki niistä ole enää alkuperäisiä. Edestä katsoen vasemman sivun pylväät kaatuivat keskiajalla ja kulmaan siirrettiin 1600-uvulla Domitianuksen Castelgondolfo-huvilasta sekä Neron kylpylästä kaksi vaaleanpunaista graniittipylvästä.
Ensimmäisestä pylväänkorjaustyöstä on vastannut Paavi Urbanus VIII (Maffeo Barberini), mutta häntä ei kuitenkaan voi nimittää Pantheonin hyväntekijäksi, sillä hän antoi repiä pylväskäytävän sisäkaton pronssiset laatat Pietarinkirkon pääalttarin rakennusaineiksi, ja ylijäämäpronssi käytettiin 80 kanuunaan. ”Quod non fecerunt barbari, fecerunt Barberini” (Mitä eivät tuhonneet barbaarit, sen tuhosivat Barberiinit).
Sisälle temppeliin pääsisimme vasta huomenna, mutta kerron kuitenkin lisää temppelistä, jonka alkuperäisestä tarkoituksesta tiedot puuttuvat, vaikkakin arvailtu on, että kreikkalaisten pantheonien tavoin siellä palvottiin 12 Olympoksen pääjumalaa ja heidän taustalla vaikuttavaa Luontoäitiä. Pantheonin kupoli, joka on edelleen maailman suurin muuraamalla valmistettu kupoli on tarkalleen 43,3 metrin korkeudella lattiasta. Kupolin keskellä on yhdeksän metriä halkaisijaltaan oleva aukko, joka todellakin on auki (että jos sataa, kastuvat varmasti Pantheonissa olijatkin). Koska sisätila on pyöreä ja halkaisijaltaan tasan 43,3 metriä, mahtuisi temppelin sisään 43,3 metriä halkaisijaltaan oleva pallo.
Temppelin säilymistä on edesauttanut sen nerokas arkkitehtuuri. Sylinterinmuotoinen seinäosa on paksuimmillaan 6 metriä ja lepää 7,3 metriä leveällä ja 4,5 metriä syvällä kalkkiperustalla. Seinän rakennusmateriaali jakautuu kolmeen osuuteen, jonka huomaa myös ulkoseinän kehyksistä: materiaali kevenee ylöspäin mentäessä ja tiilistä seinän sisälle tehdyt tukikaaret keventävät kupolin painoa. Temppelin säilymistä on auttanut myös se, että Bysantin keisari Fokas lahjoitti sen Paaville kirkkorakennukseksi vieraillessaan Roomassa 608 (ja sai palkkioksi Forum Romanumille pystytetyn Fokaan pylvään, 100-luvulta kierrätetyn korinttilaisen pylvään).
Pantheonista tuli 609 Santa Maria ad Martyres, joka se on edelleenkin ja sen sisältä löytyvät Italian kuninkaan Umberto I:sen sekä hänen vaimonsa Margheritan (kyllä, hänen nimeensä on nimetty Napolilainen pizza) sekä Italian kuningaskunnan perustajan Vittorio Emanuele II:sen haudat. Myös taiteilija Raffaello on haudattu temppeliin (hauta on avattu vuonna 1833 ja herran luut todellakin löytyivät sieltä) ja hänen maalliset jäännöksensä lepäävät antiikkisessa sarkofagissa, jonka kyljessä on jälkeenpäin lisätty maalarin aikalaisen humanisti Pietro Bembon lause: ILLE HIC ESTNRAPHAEL, TIMUT QUO SOSPITE VINCI RERUM MAGNA PARENS ET MORIENTE MORI (Tässä lepää Rafaello. Hänen eläessään kaikkeuden äiti (=luoto) pelkäsi häviävänsä hänelle ja hänen kuollessaan pelkäsi itsekin kuolevansa).
Syötyämme taivaalliset mutta liian suuret pasta-annokset suuntasimme kohti Piazza Veneziaa ja kauhistuttavaa Vittorio Emanuele II:n muistomerkkiä, ja päädyimme ottamaan metron Colosseumilta hotellille. Ensimmäisen lomapäivän jälkeen ei minulla ollut ainakaan minkäänlaisia vaikeuksia nukahtaa.
Kävelimme Terminiltä Via Cavouria pitkin kohti Via Fori Imperialia ohi Santa Maria Maggioren kirkon ja pysähdyimme ostamaan vastapoimittuja mandariineja. Via Fori Imperialilta jatkoimme kohti Piazza Veneziaa pysähtymättä ihmettelemään Forum Imperialin tai Forum Romanumin ihmeellisyyksiä aikomuksinamme palata forumeille myöhemmin iltapäivällä. Vietimme kammottavan tuokion Vittorio Emanuelen muistomerkillä Piazza Venezialla, ja muistin tarkalleen, miksi vihaan tuota joka puolelle Roomaa näkyvää tuntemattoman sotilaan muistomerkkiä. Vain italialaiset ja jenkit saavat aikaan paikalle täydellisesti sopimattomia, joka puolelle loistavia muistomerkkejä – ja vielä rakastavat niitä.
Kiersimme Capitolium-kukkulan ja ylitimme Tiberin Isola Tiberinan, kaupungin ainoan saaren kohdalta. Perimätieto kertoo saaren synnystä seuraavaa: Capitoliumin pohjoispuolen aukea, Mars-kenttä, oli pyhitetty Mars-jumalalle jo kuningas Tarquinius Superbuksen aikaan (535-510 eKr.). Tyrannimainen kuningas oli kuitenkin tehnyt kentästä viljapeltonsa. Kun kuningas karkotettiin ja pellon viimeinen sato leikattiin, ei viljaa laitettu aittoihin vaan heitettiin Tiberiin, sillä se oli jumalilta varastettua. Viljakasa tarttui kuitenkin hiekkaan ja siitä sai alkunsa saari, Isola Tiberina. Keskiajalla saarella toimi myös luostari.
Jatkoimme matkaa Tiberin vartta pohjoiseen ja ihailimme Ponte Rottoa, murtunutta siltaa, joka on jäännös Tiberin ensimmäisestä ylittäneestä sillasta, Pons Aemiliuksesta, joka rakennettiin alun perin jo 200-luvulla eKr, samoihin aikoihin kuin vanhaa kauppareittiä seuraileva Via Aurelia. Silta on ollut käytössä aina vuoteen 1598 saakka, jolloin sen kaupungin puoleinen pää romahti rajussa tulvassa, ja Trasteveren puoleinen pää purettiin 1800-luvun lopulla, kun Ponte Palatino rakennettiin.
Trastevere (trans Tevere, Tiberin toisella puolella) on vanha ja maalauksellinen kaupunginosa, joka henkii menneiden vuosisatojen elämää, vaikkakin työläiskaupunginosan proletariaattisuus ja maanläheisyys jää pikkuhiljaa turismin, muotivaateliikkeiden ja ravintoloiden varjoon. Trastevereläiset korostavat olevansa edelleen aitoja roomalaisia.
Suuntasimme pitkin Lungotevere Ripaa kohti Porta Portesea ja sen kuuluisaa sunnuntai-kirpputoria (mercato delle pulci), jonka kerrotaan saaneen alkunsa mustasta pörssistä. Sitä en ihmettele, sillä monen kilometrin pituinen katukauppiaiden suma tarjoaa niin aivan aitoja Luis Vuittonin laukkuja ja ”only special price for you ma’m” vatsatanssivaatteita. Porta Porteeseen tulevat niin Via Sannion torikauppiaat kuin mustan pörssin kauppiaat aina Napolista saakka myymään laadukkaita tuotteitaan ja pelkäämätön turistikin voi tehdä arvokkaita löytöjä tarjoamalla tuotteesta puolet pyydetystä hinnasta ja kävelemällä sitten pois. Kauppias kyllä juoksee mahdollisen asiakkaan perään. Me emme kuitenkaan ajautuneet shoppailun syövereihin vaan pääsimme torialueelta ulos mukanamme vain pienet espresso-keittimet ja parit korvakorut (niistäkin voi vain syyttää toista liveroolipelaavaa osapuolta).
Nälkäisinä päätimme etsiä arvoisemme ravintolan matkalla kohti Trasteveren sydäntä Santa Maria in Trasteveren kirkkoa. Matkan varrelle osui matkaoppaissakin kiitelty pizzeria Ivo (tästä tietämättöminä me kuitenkin astuimme sisään) ja täytimme itsemme munakoiso- ja Margherita pizzoilla ja talon punaviinillä. Olin ollut ravintolassa ennenkin äidinkielenopettajani kanssa, mikä muistui mieleeni vasta nähtyäni seinille kerätyt jalkapallojoukkueiden valokuvat.
Edelleen auringonpaisteessa löysimme tiemme s. Maria in Trasteverelle. Se on ensimmäisiä kristillisiä pyhäköitä, jonka perimätieto kertoo paavi Calixtuksen perustaneen 200-luvulla. Nykyinen kirkko on kuitenkin 1100-luvulta. Kirkon sisällä ovat henkeä nostattavat kultamosaiikit, jotka ovat peräisin taiteilija Pietro Cavallin taitavista käsistä, ja sen pylväskäytävään on kerätty 22 graniittipylvästä ympäri antiikkisia raunioita. 1700-luvulla kirkkoon lisättiin jo muodiltaan vanhentuneita barokkilisäyksiä ja portiikkiin (ulkoeteiseen) kiinnitettiin katakombeista varhaisten kristittyjen hautakirjoituksia.
Hiljalleen vaelsimme takaisin kohti toista päivän päämääräämme Forum Romanumia. Jätimme Trasteveren taaksemme ja ylitimme Tiberin silta Grabaldi Arenulaa pitkin ja jatkoimme etelään (läpi Rooman kuuluisan Geton) Forum Boariumia, jonka kohdalla oli Rooman vanha jokisatama ja jonne em. Pons Aemelius johti.
Forum Boariumilta löytyy myös kaksi yllättävän hyväkuntoista temppeliä. Portunuksen, jokisataman suojelusjumalan, temppeli saa kiittää hyvän arkkitehtinsa lisäksi säilymistään siitä, että se muutettiin jo 800-luvulla kirkoksi. Temppelistä näkyy hyvin, kuinka roomalaiset omaksuivat mm. Etruskien ja monien muiden italiaanisten kansojen tavan rakentaa pyhättöjä ja vain lisäsivät kreikkalaisia koristeita rakennelmiinsa. Siinä missä kreikkalaisten pyhäkköjen kattoja kannattelevat joka puolelta pylväskäytävät, roomalaiset kannattelivat kattoja cementum rakennelmilla ja lisäsivät kaksiriviset pylväiköt korsiteiksi pyhäkköjen sisäänkäynneille.
Vähän matkan päässä Portunuksen temppelistä on Hercules Victorin (Voittajan) pyörötemppeli. Hercules (kreikkalaisten Herakles, Zeuksen poika) on ollut muutenkin paljon läsnä tasavallan ajan Rooman forumilla, sillä hänen alttarinsa Ara Maxima, on löydetty myös temppelin viereisen kirkon s. Maria Cosmedinin alta. Kirkko itsessään on kaunis nähtävyys 100-luvulta – ja sen kirkonmenot vietetään edelleen bysanttilaisin menoin, ainoana katolisena kirkkona Roomassa. Harvat kuitenkaan, kuten emme mekään, ihailevat itse kirkkoa tai Ara Maximaa sen kellarissa. Kiinnostavammaksi nähtävyydeksi on muodostunut kirkon portiikkiin kiinnitetty viemärin kansi, johon on veistetty jokijumala Portunuksen kasvot. Tämä Bocca della Veritakseksi (totuuden suu) nimetty laatta katkaisee keskiaikaisen perimätiedon legendan mukaan valehtelijan sormet, mikäli hän erehtyy laittamaan kätensä sen suuhun. Nykypäivän pyhiinvaeltajien, turistien, suosikkikohteeksi Bocca della Veritán nosti elokuva Roman holiday.
Me jatkoimme totuuden suulta pyhiinvaellusmatkaamme pitkin Capitoliumin juurta kohti Forum Romanumia, kiipesimme Tabulariumin, Rooman valtionarkiston päälle, joka tosin on 1300-luvulta asti ollut Palazzo Senatorio, Rooman kaupungintalo. Ihailimme Michelangelon suunnittelemaa Piazza del Campidogliota, jonka taiteilija oli koristanut antiikin Rooman vallanpatsain, mm. Castorin ja Polluxin patsaat piazzalle johtavan portaikon yläpäässä sekä Amrcus Aureliuksen ratsastajapatsas keskellä aukiota. Ikäväksi yllätykseksi saimme kuitenkin huomata antiikin Rooman hallinnon keskuksen, Forum Romanumin sulkeutuneen jo (auki 9-16, liput 9/4,5€).
Lannistumattomina etsimme kahvilan, joka sattui olemaan Vespasianuksen rakennuttaman Rauhan temppelin päällä Via Cavourin ja Via Fori Imperialin risteyksessä. Sieltä löytyi myös ensimmäinen oikeasti toimiva Internet.
Forum Imperiali-hintaisten cappuccinojen jälkeen oli päiväunien aika. Suuntasimme Colosseumin metroasemalle ja käytännöllisinä kaupunkimatkaajina ostimme automaatista 7 päivän metroliput (á 16€), säästääksemme edes aavistuksen jalkapohjiamme. Päädyimme hotellille torkkumaan muutamaksi tunniksi.
Illallista päätimme syödä Fontana di Trevin läheisyydessä. Otimme metron Terminille ja vaihdoimme linjasta B linjaan A ja hyppäsimme pois Piazza Barberinilla. Aloin pikkuhiljaa saada kaupungin karttaa takaisin mieleeni ja suunnistaminen ilman opaskirjoja alkoi helpottua. Kävelimme Via del Tritonea pitkin Via Stamperian kulmaan asti, josta poikkesimme pikkukaduille ja löysimme tiemme maailman kuuluisimmalle suihkulähteelle.
Trevin suihkukaivo on yllättävän nuori nähtävyys Rooman mittapuulla. Se on Nicola Salvin suunnittelema, ja valmistui vasta vuonna 1762. Suihkukaivon kohdalle tosin päättyi aikoinaan Aqua Virgon akvedukti, joka valmistui 19 eKr. Fontana di Trein keskeisin hahmo on Neptunus, jonka kummallakin puolella on meren vastakkaisia luonteenpiirteitä esittävät tritonit merihevosineen (toisessa kerroksessa on huomattavissa myös reliefi tytöstä, risteysten Neitsyt Mariasta osoittamassa lähdettä josta vesi virtaa).
Olimme ajatelleet syödä jossain Trevin lähistöllä, mutta päätin johdattaa äidin kohti Piazza della Rotondalle ja katsoa vieläkö muistin lempireittini oikein. Valitsin Via Santa Vincenzon etelään, josta käännyimme pikkuruiselle Dell’Umiltalle, ja siitä taas Piazza d’ oratoriolta takaisin kohti etelää Via di Santa Maria in Vialle. Tässä taas käännyimme kauniille pikkukadulle Via Minghettille, jolta ylitimme Via Del Corson, yhden Rooman nykyisistä pääkaduista. Via Minghetti jatkuu Corson ylitettyään Via Montecantinina, jolta pääsee kätevästi Piazza di Sant’ Ignaziolle, jossa sijaitsee samalle miehelle, Ignazio Loyolalle omistettu kirkko.
Ignazio Loyola oli todellinen vastauskonpuhdistuksen ruumiillistuma, jesuiittajärjestön perustaja – ja kirkkokin sen mukainen. Sinne tosin emme päässeet nyt sisälle, olihan kello jo yli kahdeksan, mutta se on sisältä koristeltu jalokivillä, stukkotöillä, marmorilla ja kultauksilla. Kirkossa on myös yksi eurooppalaisen maalaustaiteen mestariteoksista: suunniteltu kupoli jäi rakentamatta, mutta sen tilalle maalattiin silmää harhauttava perspektiivimaalaus, joka saa aikaan harhan kupolista.
Sant’Ignaziolta jatkoimme Via Del Seminariota pitkin Piazza della Rotondalle, jota hallitsee temppeli Pantheon. Pysähdyimme syömään piazzan ja Via della Pastinin kulmaan ja yllätykseksemme pasta-annoksissa ei ollut lisänä Pantheon hintaa.
Piazza della Rotondaa hallitseva Pantheon on keisari Hadrianuksen 120-luvulla rakennuttama, vaikka temppelin rakennuspiirtokirjoitus kertookin meille seuraavaa: M(ARCUS) AGRIPPA, L(UCI) F(ILIUS), CO(N)S(UL) TERTIUM FECIT (Rakennutti Markus (Vipsanius) Agrippa, Luciuksen poika, kolmasti konsuli). Tämä kertoo vain Hadrianuksen vaatimattomuudesta, hän antoi hakata nimensä vain Trajanukselle rakentamaansa temppeliin. M Agrippa toki rakennutti ensimmäisen Pantheonin, mutta se mahtuisi nykyisen temppelin pylväikkö portiikkiin. Ensimmäisestä Pantheonista siirretyn piirtokirjoituksen alla on toinen: IMP(ERATOR) L(UCIUS) SEPTIMUS SEVERUS // IMP(ERATOR) M(ARCUS) AURELIUS ANTONIUS. Se kertoo Septimus Severuksen ja hänen poikansa Caracallan vuonna 202 teettämistä korjaustöistä.
Julkisivun päätykolmiossa on ollut seppeleen sisälle asetettu kotka, mutta tästä vallanmerkistä jäljellä ovat enää kiinnitysreiät. Harjakattoa kannattelevat 16 yhdestä kivestä veistettyä monoliittipylvästä, ja takimmaiset pylväsrivit reunustavat temppelin seinässä olevia syvennyksiä, joissa todennäköisesti on ollut Augustusta ja Agrippaa esittävät veistokset. Pylväitä on korjattu useaan otteeseen, eivätkä kaikki niistä ole enää alkuperäisiä. Edestä katsoen vasemman sivun pylväät kaatuivat keskiajalla ja kulmaan siirrettiin 1600-uvulla Domitianuksen Castelgondolfo-huvilasta sekä Neron kylpylästä kaksi vaaleanpunaista graniittipylvästä.
Ensimmäisestä pylväänkorjaustyöstä on vastannut Paavi Urbanus VIII (Maffeo Barberini), mutta häntä ei kuitenkaan voi nimittää Pantheonin hyväntekijäksi, sillä hän antoi repiä pylväskäytävän sisäkaton pronssiset laatat Pietarinkirkon pääalttarin rakennusaineiksi, ja ylijäämäpronssi käytettiin 80 kanuunaan. ”Quod non fecerunt barbari, fecerunt Barberini” (Mitä eivät tuhonneet barbaarit, sen tuhosivat Barberiinit).
Sisälle temppeliin pääsisimme vasta huomenna, mutta kerron kuitenkin lisää temppelistä, jonka alkuperäisestä tarkoituksesta tiedot puuttuvat, vaikkakin arvailtu on, että kreikkalaisten pantheonien tavoin siellä palvottiin 12 Olympoksen pääjumalaa ja heidän taustalla vaikuttavaa Luontoäitiä. Pantheonin kupoli, joka on edelleen maailman suurin muuraamalla valmistettu kupoli on tarkalleen 43,3 metrin korkeudella lattiasta. Kupolin keskellä on yhdeksän metriä halkaisijaltaan oleva aukko, joka todellakin on auki (että jos sataa, kastuvat varmasti Pantheonissa olijatkin). Koska sisätila on pyöreä ja halkaisijaltaan tasan 43,3 metriä, mahtuisi temppelin sisään 43,3 metriä halkaisijaltaan oleva pallo.
Temppelin säilymistä on edesauttanut sen nerokas arkkitehtuuri. Sylinterinmuotoinen seinäosa on paksuimmillaan 6 metriä ja lepää 7,3 metriä leveällä ja 4,5 metriä syvällä kalkkiperustalla. Seinän rakennusmateriaali jakautuu kolmeen osuuteen, jonka huomaa myös ulkoseinän kehyksistä: materiaali kevenee ylöspäin mentäessä ja tiilistä seinän sisälle tehdyt tukikaaret keventävät kupolin painoa. Temppelin säilymistä on auttanut myös se, että Bysantin keisari Fokas lahjoitti sen Paaville kirkkorakennukseksi vieraillessaan Roomassa 608 (ja sai palkkioksi Forum Romanumille pystytetyn Fokaan pylvään, 100-luvulta kierrätetyn korinttilaisen pylvään).
Pantheonista tuli 609 Santa Maria ad Martyres, joka se on edelleenkin ja sen sisältä löytyvät Italian kuninkaan Umberto I:sen sekä hänen vaimonsa Margheritan (kyllä, hänen nimeensä on nimetty Napolilainen pizza) sekä Italian kuningaskunnan perustajan Vittorio Emanuele II:sen haudat. Myös taiteilija Raffaello on haudattu temppeliin (hauta on avattu vuonna 1833 ja herran luut todellakin löytyivät sieltä) ja hänen maalliset jäännöksensä lepäävät antiikkisessa sarkofagissa, jonka kyljessä on jälkeenpäin lisätty maalarin aikalaisen humanisti Pietro Bembon lause: ILLE HIC ESTNRAPHAEL, TIMUT QUO SOSPITE VINCI RERUM MAGNA PARENS ET MORIENTE MORI (Tässä lepää Rafaello. Hänen eläessään kaikkeuden äiti (=luoto) pelkäsi häviävänsä hänelle ja hänen kuollessaan pelkäsi itsekin kuolevansa).
Syötyämme taivaalliset mutta liian suuret pasta-annokset suuntasimme kohti Piazza Veneziaa ja kauhistuttavaa Vittorio Emanuele II:n muistomerkkiä, ja päädyimme ottamaan metron Colosseumilta hotellille. Ensimmäisen lomapäivän jälkeen ei minulla ollut ainakaan minkäänlaisia vaikeuksia nukahtaa.
sunnuntai 8. maaliskuuta 2009
7.3 Matkustuspäivä
Lentomme Helsingistä lähti myöhässä, ja saimme totutella italialaiseen tyyliin hoitaa asioita jo koneen saapuessa Leonardon lentokentälle Roomaan paikallista aikaa 18.50. Koneen portti ei ollut valmiina myöhässä laskeutuneen konetta varten ja ilmeisesti myös epäkunnossa, joten odottelimme vajaan puolisen tuntia portaita ja bussia, joiden avulla pääsisimme pois koneesta.
Missä tahansa muualla olisin hermostunut. Kokemukseni italialisista oli kuitenkin opettaut minulle kärsivällisyyttä minkä tahansa tätä kansaa koskevan asian suhteen. Koko maa toimii omalla aikapoimullaan, se on ymmärrettävä heti, kun ylittää rajan.
Leonardo Express kuljetti meidät suoraan Terminille, päärautatieasemalle - ja lähti vain kymmenisen miuuttia aikataulusta jäljessä. Asumme Kriss hotellissa noin vartin kävelymatkan päässä Terminiltä, Policlinicon metroaseman vieressä. Kävimme pikaisesti kääntymässä siistissä ja halvassa huoneessamme (toim. huom. keltaiset seinät) ja jatkoimme samantien takaisin Termiin läheisyyteen syömään.
Valitsimme sattumalta ravintolan, jossa olin edelliselläkin kerralla Roomassa ollessani syönyt, enkä katunut nytkään. Vaikka ravintola oli juuri sulkeutumassa saimme pikaisella palvelulla eteemme antipastin keväisiä vihanneksia ja äidille prosciuttoa. söimme valtavat annokset pastaa ja poistuimme poikien pistässä pöytiä kasaan. Kiusallaan oli pakko kulkea katsomaan, oliko hostellini vielä pystyssä. Olihan se, siinä kiinalaisen vieressä.
Hotellin respa on onneksi 24/7 auki, vaikkei henkilökunta englantia puhukaan. TV:stäkin löytyi ohjelma, jossa oli englanninkielistä sisältöä. MTV:n henkisen ravinnon tarjonta tosin ei täyttänyt vaativien katsojien odotuksia.
M
Maijan ja Kirsin Rooma-blogi
25.7.2008 Kirsi sai 50-vuotis syntymäpäivälahjaksi matkan Roomaan itselleen ja Maijalle. Matka alkoi 7.3.2009 Helsinki-Vantaan lentokentältä ja päätyy sinne 14.3.2009.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)