Kävelimme Terminiltä Via Cavouria pitkin kohti Via Fori Imperialia ohi Santa Maria Maggioren kirkon ja pysähdyimme ostamaan vastapoimittuja mandariineja. Via Fori Imperialilta jatkoimme kohti Piazza Veneziaa pysähtymättä ihmettelemään Forum Imperialin tai Forum Romanumin ihmeellisyyksiä aikomuksinamme palata forumeille myöhemmin iltapäivällä. Vietimme kammottavan tuokion Vittorio Emanuelen muistomerkillä Piazza Venezialla, ja muistin tarkalleen, miksi vihaan tuota joka puolelle Roomaa näkyvää tuntemattoman sotilaan muistomerkkiä. Vain italialaiset ja jenkit saavat aikaan paikalle täydellisesti sopimattomia, joka puolelle loistavia muistomerkkejä – ja vielä rakastavat niitä.
Kiersimme Capitolium-kukkulan ja ylitimme Tiberin Isola Tiberinan, kaupungin ainoan saaren kohdalta. Perimätieto kertoo saaren synnystä seuraavaa: Capitoliumin pohjoispuolen aukea, Mars-kenttä, oli pyhitetty Mars-jumalalle jo kuningas Tarquinius Superbuksen aikaan (535-510 eKr.). Tyrannimainen kuningas oli kuitenkin tehnyt kentästä viljapeltonsa. Kun kuningas karkotettiin ja pellon viimeinen sato leikattiin, ei viljaa laitettu aittoihin vaan heitettiin Tiberiin, sillä se oli jumalilta varastettua. Viljakasa tarttui kuitenkin hiekkaan ja siitä sai alkunsa saari, Isola Tiberina. Keskiajalla saarella toimi myös luostari.
Jatkoimme matkaa Tiberin vartta pohjoiseen ja ihailimme Ponte Rottoa, murtunutta siltaa, joka on jäännös Tiberin ensimmäisestä ylittäneestä sillasta, Pons Aemiliuksesta, joka rakennettiin alun perin jo 200-luvulla eKr, samoihin aikoihin kuin vanhaa kauppareittiä seuraileva Via Aurelia. Silta on ollut käytössä aina vuoteen 1598 saakka, jolloin sen kaupungin puoleinen pää romahti rajussa tulvassa, ja Trasteveren puoleinen pää purettiin 1800-luvun lopulla, kun Ponte Palatino rakennettiin.
Trastevere (trans Tevere, Tiberin toisella puolella) on vanha ja maalauksellinen kaupunginosa, joka henkii menneiden vuosisatojen elämää, vaikkakin työläiskaupunginosan proletariaattisuus ja maanläheisyys jää pikkuhiljaa turismin, muotivaateliikkeiden ja ravintoloiden varjoon. Trastevereläiset korostavat olevansa edelleen aitoja roomalaisia.
Suuntasimme pitkin Lungotevere Ripaa kohti Porta Portesea ja sen kuuluisaa sunnuntai-kirpputoria (mercato delle pulci), jonka kerrotaan saaneen alkunsa mustasta pörssistä. Sitä en ihmettele, sillä monen kilometrin pituinen katukauppiaiden suma tarjoaa niin aivan aitoja Luis Vuittonin laukkuja ja ”only special price for you ma’m” vatsatanssivaatteita. Porta Porteeseen tulevat niin Via Sannion torikauppiaat kuin mustan pörssin kauppiaat aina Napolista saakka myymään laadukkaita tuotteitaan ja pelkäämätön turistikin voi tehdä arvokkaita löytöjä tarjoamalla tuotteesta puolet pyydetystä hinnasta ja kävelemällä sitten pois. Kauppias kyllä juoksee mahdollisen asiakkaan perään. Me emme kuitenkaan ajautuneet shoppailun syövereihin vaan pääsimme torialueelta ulos mukanamme vain pienet espresso-keittimet ja parit korvakorut (niistäkin voi vain syyttää toista liveroolipelaavaa osapuolta).
Nälkäisinä päätimme etsiä arvoisemme ravintolan matkalla kohti Trasteveren sydäntä Santa Maria in Trasteveren kirkkoa. Matkan varrelle osui matkaoppaissakin kiitelty pizzeria Ivo (tästä tietämättöminä me kuitenkin astuimme sisään) ja täytimme itsemme munakoiso- ja Margherita pizzoilla ja talon punaviinillä. Olin ollut ravintolassa ennenkin äidinkielenopettajani kanssa, mikä muistui mieleeni vasta nähtyäni seinille kerätyt jalkapallojoukkueiden valokuvat.
Edelleen auringonpaisteessa löysimme tiemme s. Maria in Trasteverelle. Se on ensimmäisiä kristillisiä pyhäköitä, jonka perimätieto kertoo paavi Calixtuksen perustaneen 200-luvulla. Nykyinen kirkko on kuitenkin 1100-luvulta. Kirkon sisällä ovat henkeä nostattavat kultamosaiikit, jotka ovat peräisin taiteilija Pietro Cavallin taitavista käsistä, ja sen pylväskäytävään on kerätty 22 graniittipylvästä ympäri antiikkisia raunioita. 1700-luvulla kirkkoon lisättiin jo muodiltaan vanhentuneita barokkilisäyksiä ja portiikkiin (ulkoeteiseen) kiinnitettiin katakombeista varhaisten kristittyjen hautakirjoituksia.
Hiljalleen vaelsimme takaisin kohti toista päivän päämääräämme Forum Romanumia. Jätimme Trasteveren taaksemme ja ylitimme Tiberin silta Grabaldi Arenulaa pitkin ja jatkoimme etelään (läpi Rooman kuuluisan Geton) Forum Boariumia, jonka kohdalla oli Rooman vanha jokisatama ja jonne em. Pons Aemelius johti.
Forum Boariumilta löytyy myös kaksi yllättävän hyväkuntoista temppeliä. Portunuksen, jokisataman suojelusjumalan, temppeli saa kiittää hyvän arkkitehtinsa lisäksi säilymistään siitä, että se muutettiin jo 800-luvulla kirkoksi. Temppelistä näkyy hyvin, kuinka roomalaiset omaksuivat mm. Etruskien ja monien muiden italiaanisten kansojen tavan rakentaa pyhättöjä ja vain lisäsivät kreikkalaisia koristeita rakennelmiinsa. Siinä missä kreikkalaisten pyhäkköjen kattoja kannattelevat joka puolelta pylväskäytävät, roomalaiset kannattelivat kattoja cementum rakennelmilla ja lisäsivät kaksiriviset pylväiköt korsiteiksi pyhäkköjen sisäänkäynneille.
Vähän matkan päässä Portunuksen temppelistä on Hercules Victorin (Voittajan) pyörötemppeli. Hercules (kreikkalaisten Herakles, Zeuksen poika) on ollut muutenkin paljon läsnä tasavallan ajan Rooman forumilla, sillä hänen alttarinsa Ara Maxima, on löydetty myös temppelin viereisen kirkon s. Maria Cosmedinin alta. Kirkko itsessään on kaunis nähtävyys 100-luvulta – ja sen kirkonmenot vietetään edelleen bysanttilaisin menoin, ainoana katolisena kirkkona Roomassa. Harvat kuitenkaan, kuten emme mekään, ihailevat itse kirkkoa tai Ara Maximaa sen kellarissa. Kiinnostavammaksi nähtävyydeksi on muodostunut kirkon portiikkiin kiinnitetty viemärin kansi, johon on veistetty jokijumala Portunuksen kasvot. Tämä Bocca della Veritakseksi (totuuden suu) nimetty laatta katkaisee keskiaikaisen perimätiedon legendan mukaan valehtelijan sormet, mikäli hän erehtyy laittamaan kätensä sen suuhun. Nykypäivän pyhiinvaeltajien, turistien, suosikkikohteeksi Bocca della Veritán nosti elokuva Roman holiday.
Me jatkoimme totuuden suulta pyhiinvaellusmatkaamme pitkin Capitoliumin juurta kohti Forum Romanumia, kiipesimme Tabulariumin, Rooman valtionarkiston päälle, joka tosin on 1300-luvulta asti ollut Palazzo Senatorio, Rooman kaupungintalo. Ihailimme Michelangelon suunnittelemaa Piazza del Campidogliota, jonka taiteilija oli koristanut antiikin Rooman vallanpatsain, mm. Castorin ja Polluxin patsaat piazzalle johtavan portaikon yläpäässä sekä Amrcus Aureliuksen ratsastajapatsas keskellä aukiota. Ikäväksi yllätykseksi saimme kuitenkin huomata antiikin Rooman hallinnon keskuksen, Forum Romanumin sulkeutuneen jo (auki 9-16, liput 9/4,5€).
Lannistumattomina etsimme kahvilan, joka sattui olemaan Vespasianuksen rakennuttaman Rauhan temppelin päällä Via Cavourin ja Via Fori Imperialin risteyksessä. Sieltä löytyi myös ensimmäinen oikeasti toimiva Internet.
Forum Imperiali-hintaisten cappuccinojen jälkeen oli päiväunien aika. Suuntasimme Colosseumin metroasemalle ja käytännöllisinä kaupunkimatkaajina ostimme automaatista 7 päivän metroliput (á 16€), säästääksemme edes aavistuksen jalkapohjiamme. Päädyimme hotellille torkkumaan muutamaksi tunniksi.
Illallista päätimme syödä Fontana di Trevin läheisyydessä. Otimme metron Terminille ja vaihdoimme linjasta B linjaan A ja hyppäsimme pois Piazza Barberinilla. Aloin pikkuhiljaa saada kaupungin karttaa takaisin mieleeni ja suunnistaminen ilman opaskirjoja alkoi helpottua. Kävelimme Via del Tritonea pitkin Via Stamperian kulmaan asti, josta poikkesimme pikkukaduille ja löysimme tiemme maailman kuuluisimmalle suihkulähteelle.
Trevin suihkukaivo on yllättävän nuori nähtävyys Rooman mittapuulla. Se on Nicola Salvin suunnittelema, ja valmistui vasta vuonna 1762. Suihkukaivon kohdalle tosin päättyi aikoinaan Aqua Virgon akvedukti, joka valmistui 19 eKr. Fontana di Trein keskeisin hahmo on Neptunus, jonka kummallakin puolella on meren vastakkaisia luonteenpiirteitä esittävät tritonit merihevosineen (toisessa kerroksessa on huomattavissa myös reliefi tytöstä, risteysten Neitsyt Mariasta osoittamassa lähdettä josta vesi virtaa).
Olimme ajatelleet syödä jossain Trevin lähistöllä, mutta päätin johdattaa äidin kohti Piazza della Rotondalle ja katsoa vieläkö muistin lempireittini oikein. Valitsin Via Santa Vincenzon etelään, josta käännyimme pikkuruiselle Dell’Umiltalle, ja siitä taas Piazza d’ oratoriolta takaisin kohti etelää Via di Santa Maria in Vialle. Tässä taas käännyimme kauniille pikkukadulle Via Minghettille, jolta ylitimme Via Del Corson, yhden Rooman nykyisistä pääkaduista. Via Minghetti jatkuu Corson ylitettyään Via Montecantinina, jolta pääsee kätevästi Piazza di Sant’ Ignaziolle, jossa sijaitsee samalle miehelle, Ignazio Loyolalle omistettu kirkko.
Ignazio Loyola oli todellinen vastauskonpuhdistuksen ruumiillistuma, jesuiittajärjestön perustaja – ja kirkkokin sen mukainen. Sinne tosin emme päässeet nyt sisälle, olihan kello jo yli kahdeksan, mutta se on sisältä koristeltu jalokivillä, stukkotöillä, marmorilla ja kultauksilla. Kirkossa on myös yksi eurooppalaisen maalaustaiteen mestariteoksista: suunniteltu kupoli jäi rakentamatta, mutta sen tilalle maalattiin silmää harhauttava perspektiivimaalaus, joka saa aikaan harhan kupolista.
Sant’Ignaziolta jatkoimme Via Del Seminariota pitkin Piazza della Rotondalle, jota hallitsee temppeli Pantheon. Pysähdyimme syömään piazzan ja Via della Pastinin kulmaan ja yllätykseksemme pasta-annoksissa ei ollut lisänä Pantheon hintaa.
Piazza della Rotondaa hallitseva Pantheon on keisari Hadrianuksen 120-luvulla rakennuttama, vaikka temppelin rakennuspiirtokirjoitus kertookin meille seuraavaa: M(ARCUS) AGRIPPA, L(UCI) F(ILIUS), CO(N)S(UL) TERTIUM FECIT (Rakennutti Markus (Vipsanius) Agrippa, Luciuksen poika, kolmasti konsuli). Tämä kertoo vain Hadrianuksen vaatimattomuudesta, hän antoi hakata nimensä vain Trajanukselle rakentamaansa temppeliin. M Agrippa toki rakennutti ensimmäisen Pantheonin, mutta se mahtuisi nykyisen temppelin pylväikkö portiikkiin. Ensimmäisestä Pantheonista siirretyn piirtokirjoituksen alla on toinen: IMP(ERATOR) L(UCIUS) SEPTIMUS SEVERUS // IMP(ERATOR) M(ARCUS) AURELIUS ANTONIUS. Se kertoo Septimus Severuksen ja hänen poikansa Caracallan vuonna 202 teettämistä korjaustöistä.
Julkisivun päätykolmiossa on ollut seppeleen sisälle asetettu kotka, mutta tästä vallanmerkistä jäljellä ovat enää kiinnitysreiät. Harjakattoa kannattelevat 16 yhdestä kivestä veistettyä monoliittipylvästä, ja takimmaiset pylväsrivit reunustavat temppelin seinässä olevia syvennyksiä, joissa todennäköisesti on ollut Augustusta ja Agrippaa esittävät veistokset. Pylväitä on korjattu useaan otteeseen, eivätkä kaikki niistä ole enää alkuperäisiä. Edestä katsoen vasemman sivun pylväät kaatuivat keskiajalla ja kulmaan siirrettiin 1600-uvulla Domitianuksen Castelgondolfo-huvilasta sekä Neron kylpylästä kaksi vaaleanpunaista graniittipylvästä.
Ensimmäisestä pylväänkorjaustyöstä on vastannut Paavi Urbanus VIII (Maffeo Barberini), mutta häntä ei kuitenkaan voi nimittää Pantheonin hyväntekijäksi, sillä hän antoi repiä pylväskäytävän sisäkaton pronssiset laatat Pietarinkirkon pääalttarin rakennusaineiksi, ja ylijäämäpronssi käytettiin 80 kanuunaan. ”Quod non fecerunt barbari, fecerunt Barberini” (Mitä eivät tuhonneet barbaarit, sen tuhosivat Barberiinit).
Sisälle temppeliin pääsisimme vasta huomenna, mutta kerron kuitenkin lisää temppelistä, jonka alkuperäisestä tarkoituksesta tiedot puuttuvat, vaikkakin arvailtu on, että kreikkalaisten pantheonien tavoin siellä palvottiin 12 Olympoksen pääjumalaa ja heidän taustalla vaikuttavaa Luontoäitiä. Pantheonin kupoli, joka on edelleen maailman suurin muuraamalla valmistettu kupoli on tarkalleen 43,3 metrin korkeudella lattiasta. Kupolin keskellä on yhdeksän metriä halkaisijaltaan oleva aukko, joka todellakin on auki (että jos sataa, kastuvat varmasti Pantheonissa olijatkin). Koska sisätila on pyöreä ja halkaisijaltaan tasan 43,3 metriä, mahtuisi temppelin sisään 43,3 metriä halkaisijaltaan oleva pallo.
Temppelin säilymistä on edesauttanut sen nerokas arkkitehtuuri. Sylinterinmuotoinen seinäosa on paksuimmillaan 6 metriä ja lepää 7,3 metriä leveällä ja 4,5 metriä syvällä kalkkiperustalla. Seinän rakennusmateriaali jakautuu kolmeen osuuteen, jonka huomaa myös ulkoseinän kehyksistä: materiaali kevenee ylöspäin mentäessä ja tiilistä seinän sisälle tehdyt tukikaaret keventävät kupolin painoa. Temppelin säilymistä on auttanut myös se, että Bysantin keisari Fokas lahjoitti sen Paaville kirkkorakennukseksi vieraillessaan Roomassa 608 (ja sai palkkioksi Forum Romanumille pystytetyn Fokaan pylvään, 100-luvulta kierrätetyn korinttilaisen pylvään).
Pantheonista tuli 609 Santa Maria ad Martyres, joka se on edelleenkin ja sen sisältä löytyvät Italian kuninkaan Umberto I:sen sekä hänen vaimonsa Margheritan (kyllä, hänen nimeensä on nimetty Napolilainen pizza) sekä Italian kuningaskunnan perustajan Vittorio Emanuele II:sen haudat. Myös taiteilija Raffaello on haudattu temppeliin (hauta on avattu vuonna 1833 ja herran luut todellakin löytyivät sieltä) ja hänen maalliset jäännöksensä lepäävät antiikkisessa sarkofagissa, jonka kyljessä on jälkeenpäin lisätty maalarin aikalaisen humanisti Pietro Bembon lause: ILLE HIC ESTNRAPHAEL, TIMUT QUO SOSPITE VINCI RERUM MAGNA PARENS ET MORIENTE MORI (Tässä lepää Rafaello. Hänen eläessään kaikkeuden äiti (=luoto) pelkäsi häviävänsä hänelle ja hänen kuollessaan pelkäsi itsekin kuolevansa).
Syötyämme taivaalliset mutta liian suuret pasta-annokset suuntasimme kohti Piazza Veneziaa ja kauhistuttavaa Vittorio Emanuele II:n muistomerkkiä, ja päädyimme ottamaan metron Colosseumilta hotellille. Ensimmäisen lomapäivän jälkeen ei minulla ollut ainakaan minkäänlaisia vaikeuksia nukahtaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti